1.2.09

Pizzaa...


Ehdottomasti parempaa kuin pizzeriassa, vaikka itse sanonkin! Pohja on ohut ja rapea ja täytteen laadun ja määrän saa päättää itse. Olen jo aiemminkin esittänyt mielipiteitäni Jamie Oliverista, mutta taas törmään hänen ohjeeseensa...

Jamien pizza

2 dl puolikarkeaa vehnäjauhoa
3 dl durumvehnäjauhoa
suolaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
2 tl sokeria
n. 5 g kuivahiivaa (1/2 pussia)

Tomaattikastike

1 prk paseerattua tomaattia (2 dl)

2 rkl vettä

1 rkl öljyä

muutama tippa vihreää tabasacoa

balsamicoa

suolaa, sokeria, mustapippuria

Sekoita kastikkeen aineet keskenään, jos haluat vielä täyteläisemmän maun, aineet voi kuumentaa ja keittää kastiketta hieman kokoon.

Mittaa jauhot ja suola pöydälle, tee keskelle isohko kuoppa. Sekoita veteen sokeri ja kuivahiiva, anna liueta hetken. Kaada vesi-hiivaseos kuoppaan, sekoita käsin keskeltä reunoille päin kunnes taikina alkaa muodostua. Muotoile taikina palloksi. Älä säikähdä jos nestettä tuntuu olleen vähänlaisesti, taikinan ei tarvitse tässä kohden olla löysää. Nosta pallo työlaudalle ja vaivaa n. 10 minuuttia (jos teet isomman määrän, vaivaa pidemmän aikaa), kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa. Laita taikinapallo tiiviiseen kulhoon ja anna levätä n. 15-20 min. Kun taikina on hiukan kohonnut, jaa se osiin (tästä määrästä tulee kaksi keskikokoista pizzaa) ja kauli n. 5mm paksuiksi pizzapohjiksi. Tee pohjien reunoihin neljä pientä viiltoa, ettei pohja käpristy. Repäise alumiinifoliosta uuniritilälle sopivan kokoinen pala kutakin pohjaa kohden ja öljyä sekä jauhota. Nosta pohjat folionpaloille.

Täytä haluamallasi tavalla, itse suosin seuraavaa järjestystä: tomaattikastike, juustoraaste ja viimeisenä muut täytteet. Pizzamausteen ripottelen kypsän kuuman pizzan pinnalle.

Paista 250 asteessa (kiertoilmassa) n.10 min.


Kuvan pizzoissa toisessa oli täytteenä kinkkua, sipulia sekä suippo- ja chilipaprikaa, toisessa kinkkua, kirsikkatomaattia, basilikaa ja rucolaa (jonka lisäsin kypsän pizzan päälle). Juustoraasteista pidän eniten Pirkka emmental-mozzarellasta.

Kokeilemisen arvoisia ovat pizzat seuraavilla täytteillä: ohuet tomaattisiivut, tuore mozzarella, basilika ja rucola sekä kylmäsavuporo, kanttarelli ja punasipuli.